Vuoden 2022 äitiyspakkaus nyt jaettavana

Ensimmäiset vuoden 2022 äitiyspakkaukset lähtevät asiakkaille tällä viikolla. Tavallisesti edellisen vuoden pakkaukset on jaettu loppuun vasta keväällä. Uudistetussa onnittelukirjeessä on mukana vinkit lapsen pukemiseen ja tuotteiden elinkaaren pidentämiseen. Ensimmäiset vuoden 2022 äitiyspakkaukset lähetetään asiakkaille jo tällä viikolla. Pakkauksen vaihtumisajankohta vaihtelee hieman vuosittain, sillä ajankohtaan vaikuttaa äitiysavustushakemusten määrä. Tänä vuonna pakkaus...

Lue lisää >

Syntyvyys kääntyi Suomessa kasvuun – Kela julkisti etuajassa vuoden 2022 äitiyspakkauksen

Vuoden 2022 äitiyspakkaus julkistettiin poikkeuksellisesti jo 9.12. Koronavuodet ovat nostaneet Suomessa syntyvyyskäyrät kasvuun pitkästä aikaa. Tavallisesti edellisen vuoden pakkaukset on jaettu vasta keväällä loppuun, mutta vuonna 2022 pakkaus vaihtuu jo alkuvuodesta. Kela on kiinnittänyt äitiyspakkauksen vastuullisuuteen runsaasti huomiota. Ulkohaalarin ja makuupussin osalta järjestettiin yleisöäänestys. Kela tarjoaa lapselle ja perheelle tueksi...

Lue lisää >

Äitiyspakkauksen tuotteiden tarjouskilpailu alkoi – haetaan vastuullisia tuotteita

Kela on käynnistänyt vuoden 2023 äitiyspakkauksen tuotteiden tarjouskilpailun. Kilpailutuksessa painotetaan vastuullisuutta, pitkäikäisyyttä ja laatua. Kelan jakaman äitiyspakkauksen tuotteet kilpailutetaan vuosittain. Vuoden 2023 äitiyspakkauksen tarjouspyyntö löytyy julkisten hankintojen sähköisestä ilmoituskanavasta Hilmasta. Tarjouksia voi jättää 31.1.2022 klo 16:een asti. Tuotteita hankitaan noin 36 000 äitiyspakkaukseen. Kela painottaa äitiyspakkauksen tuotteiden hankinnassa laatua. Pisteytyksessä laadun painoarvo...

Lue lisää >

Maailman potilasturvallisuuspäivä: Martoilta pipoja vastasyntyneille

WHO:n Maailman potilasturvallisuuspäivää vietetään vuosittain 17. syyskuuta. Tänä vuonna teemana on äidin ja vastasyntyneen turvallisuus. Suomessa päivää vietetään asiakas- ja potilasturvallisuuspäivänä ja juhlistetaan sitä, että Suomessa on turvallista synnyttää. Siun soten alueella Pohjois-Karjalan Martat ry:n jäsenet neuloivat Maailman potilasturvallisuuspäivän kunniaksi Pohjois-Karjalan keskussairaalan synnytysvuodeosaston vastasyntyneille vauvoille oransseja pipoja – potilasturvallisuuspäivän teemavärin...

Lue lisää >

Asiakkaiden toiveet vastuullisuudesta näkyvät uudessa äitiyspakkauksessa

Vuoden 2021 äitiyspakkaus julkistettiin 12.3. Kela järjesti nyt ensimmäistä kertaa makuupussin kuosista äänestyksen, ja voittajakuosi valikoitui ylivoimaisella äänten enemmistöllä. Tuotteet on pakattu kauniiseen vuodelaatikkoon, jonka on suunnitellut yksi Kelan järjestämän kutsukilpailun voittajista, Ilona Partanen. Makuupussin kuosista annettiin ääniä noin 1 340, joista voittajakuosi sai noin 51 %. Valitussa kuosissa on...

Lue lisää >