Syöpäsäätiön Roosa nauha -keräys saavutti ennätystuloksen. Keräys sai viime syksyn aikana kokoon kotimaiselle syöpätutkimukselle 4,9 miljoonaa euroa. Keräyksen tuotoilla tuetaan laajasti eri syöpien tutkimusta. Keräyksen teemana oli tällä kertaa suolistosyövät.
Suomalaiset rikkoivat jälleen rajoja Roosa nauha -keräyksen tukijoina. Keräyksen tulos on yli puoli miljoonaa euroa parempi kuin edellisvuonna ja ylitti reilusti myös Syöpäsäätiön asettaman 3,5 miljoonan euron tavoitteen.
Valtaosa keräyksen tuotosta kertyi rintanauhojen ja kampanjatuotteiden myynnistä. Maailmanmestari Eva Wahlströmin suunnittelemia nauhoja ja rannekkeita myytiin lähes 439 000 kappaletta ja yhteistyökumppaneiden Roosa nauha -tuotteiden myynnillä kerättiin yli miljoona euroa syöpätutkimukselle.
– Wau – huikea tulos! Kiitos kaikille keräykseen osallistuneille. Pidetään huolta toisistamme. On hienoa huomata, että näinä poikkeuksellisina aikoina ihmiset välittävät toisistaan, Wahlström riemuitsee.
Huippusuositun Roosa nauha Tanssii Tähtien kanssa -TV-ohjelman aikana kertyi kertalahjoituksia yli 1,1 miljoonaa euroa suomalaiselle syöpätutkimukselle. Lisäksi yli 7500 henkilöä liittyi mukaan kuukausilahjoittajiksi.
– Vaikka tavoitteemme oli Eva Wahlströmin johdolla kaikkien aikojen knockout, tulos yllätti silti. Edes haastavat ajat eivät pidätelleet tukijoitamme, jotka näyttivät, että hyväntekeväisyyden rajat on tehty rikottaviksi. Huikea tulos on lahjoittajien, vapaaehtoisten, yrityskumppaneiden ja jokaisen tukijamme ansiota. Kiitos historiallisesta potista kuuluu heille, iloitsee Syöpäsäätiön varainhankintajohtaja Sari Meller.
Keräyksen suosio on kasvanut jatkuvasti 2010-luvun alusta alkaen. Menestyksen johdosta keräyksen kohdetta on voitu laajentaa pelkän rintasyövän sijaan kaikkien syöpien tutkimukseen vuodesta 2020 alkaen. Roosa nauha -keräys perustettiin vuonna 2003.
Pitkäjänteistä tukea tutkimukselle
Syöpäsäätiö tuki viime syksynä Roosa nauha -varoista tutkimusta 2,4 miljoonalla eurolla. Kaikkiaan säätiö on jakanut keräyksen historian aikana Roosa nauha -keräysvaroista tutkimusrahoitusta 14,5 miljoonaa euroa.
– Upea saavutus. Hienoa, että kampanja on onnistunut yli odotusten! Suuret kiitokset kuuluvat kaikille lahjoittajille. Kiitos, että osoititte ja osoitatte tukenne suomalaiselle syöpätutkimukselle. Ilman teitä ja säätiöiden tukea sitä ei tässä muodossaan olisi olemassa. Oli hienoa nähdä, miten positiivinen fiilis näinkin vaikean aiheen ympärille kehittyi, ja kuinka iso joukko vapaaehtoisia kantoi kortensa kekoon, iloitsee keräyksessä mukana ollut suolistosyövän asiantuntija, tutkija ja lääkäri Toni Seppälä. Hän aloittaa helmikuussa yksilöllisen syövänhoidon kehittämisestä vastaavana ylilääkärinä ja syöpätutkimuksen professorina Tampereella.
Roosa nauha -keräystuotoilla tuetaan myös Syöpäjärjestöjen neuvontapalvelua, joka auttaa vuosittain yli 6 500 avuntarvitsijaa puhelimitse sekä sähköpostin ja chatin välityksellä.
Roosa nauha -keräyksen järjestävä Syöpäsäätiö on Suomen suurin yksityinen syöpätutkimuksen rahoittaja. Säätiö saa varansa yksinomaan lahjoituksista. Julkinen rahoitus syöpätutkimukseen on riittämätöntä ja yksityiset säätiöt ovat tutkijoille yhä tärkeämpi rahoituslähde.
Roosa nauha oli Taloustutkimuksen kyselyn mukaan suomalaisten kaikkein mieluisin lahjoituskohde vuonna 2020.
Roosa nauha
Kerromme tällä sivulla ajankohtaisia terveyteen liittyviä uutisia. Tutkimusten rahoittamisella on tärkeä rooli tutkimuksen edistämisessä ja hoitokeinojen kehittämisessä.