Kerrotko lapsillesi jos sairastut vakavasti?

Isänpäivä oli ja meni.  Vein kynttilän isän ja äidin haudalle. Sain muistella omia vanhempiani ja aikoja heidän kanssaan.

On joutunut miettimään millaisessa tilanteessa on omat vanhempansa menettänyt ja miten on itse sen asian kokenut silloin ja nyt.  Ja tietenkin tuon vaikutusta omaan elämäntilanteeseen. Mitä haluan? Miten haluan? Haluaako lapset?

Olin parikymppinen isän sairastuessa ja hän menehtyi nopeasti. Tämä kaikki kuukaudessa. Siinä ei ehtinyt hyvästellä, eikä asiaa auttanut sekään, että isäni toive oli ettei meille lapsille kerrota. Vajaa viikkoa ennen isän kuolemaa tiesin mikä oli tilanne. Sain onneksi olla paikalla isän kuollessa. Jälkeenpäin ajateltuna jäi paljon sanomatta ja tekemättä.  Toisaalta kiitollinen ette isän tarvinnut kärsiä pitkään.

Äidin kuollessa olin kolmikymppinen ja sitä taistelua sai seurata parin vuoden ajan. Välissä toipuminen ja parantuminen syövästä mikä tosin uusi ja koitui kohtaloksi. Viimeiset vajaa 6kk oli raskasta. Jatkuvaa pelkoa, koska tulee soitto. Halu vierailla, mutta et halua katsoa sitä kärsimystä. Toivot vaan, että olisi pian ohi. Jotta toinen pääsisi kärsimyksistään.  Äidin kohdalla ei siis toivoakaan, että olisi pystynyt salaa sairastaa.  Suru on raskas taakka.  Mitenkään ei voi valmistautua, vaikka miten tietäisi, että kauaa aikaa siihen kuolemaan ei ole. Kuolema on vieras, joka aina yllättää.

Olen vanhempieni kuollessa itse ollut niin eri  ikäinen, että myös eri elämäntilanteessa mikä on toki osaltaan vaikuttanut menetyksiini.

Omien vanhempien kuolemia pohtiessa ja samalla pohtien sitä omaa terveyttä. Haluaisiko lapseni tietää jos sairastuisin vakavasti? Oli myös itselle tärkeää saada tietää heidän toiveensa. Halusin tietää sen nyt, kun kaikki on  kunnossa.  Kamalinta olisi  ollut pohtia tuota tilanteen ollessa päällä.  Usean päivän ajan pohdin miten kysyä tuota.

Ei ole ihan helppoa.  Kysyä asiaa niin ettei tule toiselle sitä tunnetta et jotain on pielessä. Pohjustin asiaa ja kertoen kokemusta omiin vanhempiini ja mikä olisi ollut oma toiveeni, mikä jäänyt vaivaamaan ja ehkä harmittamaan.

Nyt olen tilanteessa jossa asia on kaikille selvä. Ei tarvitse miettiä. Hän haluaa tietää ja  minä haluan kertoa.

K.O.