Invalidiliitto viettää vuotuista Helppo liikkua -viikkoa 16.–22.5.2022. Viikon aikana Invalidiliitto ja sen jäsenyhdistykset järjestävät ensimmäistä kertaa esteettömiä Helppo liikkua -lenkkejä ympäri Suomea. Tämän vuoden Helppo liikkua -viikon teemana on yhdenvertaiset liikuntamahdollisuudet.
Opetus- ja kulttuuriministeriö sekä aluehallintovirastot luovat omalta osaltaan edellytyksiä yhdenvertaiselle liikunnan ja urheilun harrastamiselle, sillä liikuntapaikkojen rakennusavustusten saamisen ehtona on esteettömyyden toteutuminen. Myös Metsähallitus on kunnostanut ja rakentanut esteettömiä luontoreittejä eri puolille Suomea.
–Vähitellen alkaa olla liikuntapaikkoja, jotka ovat esteettömiä. Jokaisella tulisi olla toimintakykyyn katsomatta mahdollisuus tuntea myös metsän ja luonnon läheisyys, Invalidiliiton esteettömyysasiantuntija Jaana Solasvuo kertoo.
Helppo liikkua -lenkillä tuetaan vammaisia ukrainalaisia
Kansainvälinen esteettömyys- ja saavutettavuuspäivä (GAAD) on vakiinnuttanut paikkansa toukokuun 3. torstaina. Kyseisenä torstaina 19.5.2022 klo 14–18 Helsingin Kansalaistorin ja Töölönlahden ympäristössä järjestetään kaikille avoin Helppo liikkua -lenkki, jolla kerätään myös varoja vammaisten ukrainalaisten auttamiseksi Ukrainassa ja Suomessa. Invalidiliitto ja Validia Oy lahjoittavat 300:sta ensimmäisestä Helppo liikkua -lenkin kiertäneestä ulkoilijasta 15 euroa per osallistuja tähän tarkoitukseen. Lenkille osallistuminen on maksutonta, mutta hyväntekeväisyyskeräykseen voi osallistua vapaaehtoisella lahjoituksella Invalidiliiton kotisivujen kautta.
Tapahtuma alkaa klo 14 Kansalaistorilla, ja Helppo liikkua -lenkille voi lähteä itselleen sopivana aikana klo 14–18 välillä. Esteetön reitti kiertää noin 2,5 kilometrin mittaisen kierroksen Töölönlahden ympäristössä. Matkan varrella on mahdollista ihailla mm. pyörätuolitanssia tai kokeilla apuvälineiden käyttäjille soveltuvaa kuntosaliharjoittelua Töölönlahden ulkokuntosalilla. Kansalaistorin tapahtuma-alue tarjoaa myös muita lajikokeiluita, kuten frisbeegolfia ja katukorista. Liikkumisen apuvälineitä pääsee testaamaan Helppo liikkua -radalla ja Kansalaistorin ympäristössä tapahtuma-aikana. Tapahtuman juontaa Johannes ”Hatsolo” Hattunen.
Tapahtumassa vierailee Suomen paraurheilun huippuja kuten Henry Manni ja Toni Piispanen sekä Ukrainan paralympiajoukkueen urheilijoita mm. Julia Batenkova-Bauman, Mykola Bauman ja Jaroslav Semenenko. He ovat perheineen tällä hetkellä sotapakolaisina Suomessa.
Helppo liikkua -lenkin yhteistyökumppaneina ovat Suomen Paralympiakomitea ja Validia Oy.
Opetus- ja kulttuuriministeriö myöntää liikunnan ja urheilun ansiomerkin Petri Pohjoselle
Helppo liikkua -lenkillä muistetaan Invalidiliiton entisen pääjohtaja Petri Pohjosen saavutuksia vammaisten ihmisten ja yhdenvertaisen liikunnan hyväksi. Tästä työstä hän saa myös opetus- ja kulttuuriministeriön tunnustuksen.
Opetus- ja kulttuuriministeriö myöntää vuosittain liikunnan ja urheilun ansiomerkkejä suomalaisen liikuntakulttuurin ja urheilun parissa ansioituneille henkilöille. Ansiomerkin tulee jakamaan johtaja Tiina Kivisaari OKM:sta klo 14.
Invalidiliitto ry